Meillä on Suomessa jotain sellaista, mitä millään muulla kansakunnalla ei ole. Olen varma, että se tekee meistä maailman onnellisimman kansan. Meillä on ihmelääke, joka poistaa ihmisistä ahdistuksen ja antaa pienen lepotauon maailman melskeeseen. Se yhdistää heimot ja rauhoittaa sakean äärilaidan käskemättä.
Merisää.
On sunnuntai-ilta, kello on melkein seitsemän. Ulkona on usvaista ja sataa hiljaa. Hämärä ei anna valolle istumapaikkaa koko päivänä. Huomisaamun ankeus hiertää jo mieltä. Sielu riutuu. Seinäkellon sekuntiviisari raksauttelee raskaita askeleitaan yksi toisensa jälkeen. Ne tuntuvat koko maailmankaikkeuden sydämenlyönneiltä. Lusikka kilahtaa vienosti kielokuvioisen kahvikupin reunaan rauhallisen sekoitustahdin myötä. Radion suunnattoman rauhallinen ja lempeä ääni kertoo varmasti ja järkähtämättä totuutta, joka kukaan ei rohkene epäillä. Ei ole kyse tieteestä tai uskosta, vaan on kyse merisäästä.
“Odotettavissa huomiseen iltapäivään asti…. Suomenlahti.”
Syke laskee, mielenrauha asettelee itseään kiivaaseen ihmisparkaan epäilemättä ja arkailematta.
“Lounaanpuoleista tuulta neljä viiva kahdeksan metriä sekunnissa, illalla länsiosassa tilapäisesti ylimmillään kymmenen metriä sekunnissa. Yöllä tuuli kääntyy pohjoisen ja luoteen välille. Utua tai sumua, paikoin vesisadetta. Yöllä lännestä alkaen parempi näkyvyys”
Vaalea nisuviipale pysyy sormien välissä, kun kuulija odottaa seuraavaa käännettä. Ja tuleehan se sieltä. On tullut aina ja tulee nytkin.
“Pohjois-Itämeri, Ahvenanmeri ja Saaristomeri”
Pian lämmittely on ohi ja päästään itse asiaan. Yksityiskohtaiset tiedot eri rannikkoasemilta ovat kuin lyriikkaa. Kuin runo tai laulu, jonka rytmi on vähintään yhtä tärkeää kuin itse asia.
“Sää rannikkoasemilla tänään kello yksitoista…”
“Haapasaari, lämpötila kaksi astetta, tuuli lounaasta kolme metriä sekunnissa, pilvistä ja näkyvyys kolme kilometriä.”
Tiedote kulkee kuin höyryjuna. Hitaasti se kiihtyy kohti tavoitenopeutta ja pysyy siinä, vaikka mikä tulisi.
“Kotka, Rankki, yksi etelälounas kolme, sumua yksi. Orrengrund yksi, etelälounas kolme, sumua, näkyvyys nolla.”
On oltava tarkkana, milloin huuhtaisee jäähtyvällä maitokahvilla pullaviipaleen kardemummakimpaleen hampaidensa välistä. Rytmiä ei saa hukata.
Lopulta YLEn tuttu jingle soittaa sävelensä sen merkiksi, että ollaan takaisin tässä elämässä. Kevyempinä, hartaampina ja ehkä vähän parempina. Nyt on pärjättävä yksin. Mutta onneksi vain seuraavaan merisäähän asti.
Mielipiteiden maitolaituri 