Kävin katsomassa uuden Bond-leffan ja ajattelin kirjoittaa siitä muutaman sanan. Huomaa, että tämä kirjoitus on pitkänlinjan Bond-fanin tuotos ja nostalgian raskas viitta verhoaa kaikkea sanomaani. Se ei voi olla vaikuttamatta lopputulokseen.
Bond-saaga on ollut minulle läsnä lapsuudestani saakka. James Bond on ollut minulle jonkinlainen lapsuuden sankari, joka loi minulle jopa miehen mallin. Toki, kun vartuin, huomasin, ettei se malli sovi aivan tähän nykymaailmaan (eikä minuun), jolloin leffat saivat eräänlaisen camp-arvon ja siitä nautin suuresti. Katson vanhoja Bond-leffoja aina silloin tällöin ja ne palauttavat minut johonkin kauas historiaan.
En siis samaistu James Bondiin. Minulla ei ole pistoolia, eikä työnantajani taida sellaista minulle hankkia. En osaa tehdä rusettisolmua, eikä minulla ole varaa hankkia hyvin istuvaa smokkia. Kavahdan Kämpin terassin kympin keskikaljan hintaa, joten hongkongilaisen loistohotellin drinkkibaarin Vodka Martini on todennäköisesti ulottumattomissani. Maailmaa en osaa pelastaa, sillä tavallinen viikonlopun ruokakauppareissu on kykyjeni äärirajoilla. Peilistä minua tuijottaa enemminkin Muumi-peikko kuin brittilaivaston komentaja ja salainen agentti.
Uudessa Bondissa, nimeltään No Time To Die, oli vanhoja tuttuja elementtejä. Kuvauspaikat ja tapahtumien miljööt ovat henkeäsalpaavia! Ovat aina olleet ja uuden elokuvan alkukohtaus toteutti tätä ideaa erinomaisesti. Aston Martinin ajovalot muuttuvat isokaliiberisiksi konekivääreiksi ja viina virtaa alati. Erilaisten pahantekolaitosten kaiuttimista kuuluvat rauhalliset kuulutukset, jotka ilmeettömästi toteavat, että aivan muutaman sekunnin kuluttua uloste osuu ilmanvaihtolaitteistoon. Bond ei päihdy, vaikka juo koko ajan. Pahis ei osu aseellaan Bondiin, mutta Bond osuu kaikkiin. Siinä mielessä asiat ovat kyllä entisellään.
Bond-tuotanto on ollut muutoksessa jo hyvän tovin. On kritisoitu, ehkä syystäkin, sitä, miten leffojen yhteiskunnallinen asemointi ontuu, eikä kuvaa nykymaailmaa kuten pitäisi. Sukupuoliroolit ovat olleet polttopisteessä ja koko teemaa on kuvattu vanhanaikaiseksi.
2000-luvun Bondeissa on ollut nähtävissä tavoite saavuttaa uutta yleisöä ja estetiikkaa on tarjoiltu etenkin naiskatsojille. Nyt Bondeihin niin tiiviisti liittyvä pehmoporno puuttui kokonaan. Koko elokuvassa näytettiin yhden kerran sankarimme sileäksi ajeltu yläkroppa muutaman sekunnin ajan ja siinä se. Daniel vaikuttaa käyneen tätä leffaa varten aika paljon vähemmän salilla kuin aiemmin ja miksipä olisikaan, kun paita päällä joutuu teutaroimaan.
Daniel Craigin kaudella elokuvien teemana ovat olleet viittaukset menneisiin aikoihin. Tässä elokuvassa se oli väkevästi kantava teema ja se alkaa jo kyllästyttää. Tuntuu, että uutta ei enää keksitä. Ehkä sekin kertoo siitä, että isompien muutosten aika on käsillä.
Silmiinpistävää leffassa on naisten roolin muutos. Ennen naiset olivat pahuudesta kärsineitä ja urhean agentin pelastettavissa olevia, tuskasta ja kiihkosta voihkivia hahmoja, mutta tässä heidät esitettiin väkivaltaa ja aseitaan taitavasti käyttävinä tuhon tuottajina. Selvästi nähtäville aseteltu tasa-arvopyrkimys jätti alleen ajoittain jopa juonen.
Bond-elokuvat tulevat muuttumaan vieläkin enemmän jatkossa. Elokuvassa oli useampia viittauksia siihen, että tulevaisuudessa James Bondin hahmo on jotakin muuta kuin se, mitä on nähty jo 50 vuotta. Nainen? Non-binäärinen ihminen? Hologrammi? Loputtomasti keski-ikäisten miesten mieliin pysähtynyt, nopeasti haalistuva muisto? Enpä tiedä.
Minulle tämä elokuva oli pettymys. Se, mikä Bondeista on tehnyt Bondeja, puuttuu. Jäljelle jää kehnohko, aika sekava ja laimea action-elokuva. Minun James Bondini on erilainen kuin tässä elokuvassa esitetty. Minun Bondini ei tunne pettymystä, suuttumusta, rakkautta tai kaipuuta. Minun Bondini ei tunne, vaan rationalisoi.
“Mitä tunnet, kun ammut toisen ihmisen? Rekyylin.”
Tässä leffassa oli liikaa kyyneliä ja tunnekuohuja Bond-leffaksi, siirappia valutettiin niin, että välillä nolotti. Aivokuorelleni paloi tuskainen kuva perheensä kanssa citymaasturilla ajavasta James Bondista. Sitä en taida kestää.
Minun Bondini on kuollut, eläköön uusi Bond! Jollekin toiselle.
Mielipiteiden maitolaituri 
Taitavaa sanankäyttöä! Ilmakiväärillä kesämökin kuistilta suoritetut ampumaharjoitukset vasta meneillään, mutta rekyylistä sain jo kokemusta. Sen sijaan Bond on jäänyt naurettavaksi pelleksi jo lapsuusvuosiota, joihin aikoihin Bond taisi pullahtaa ensi kerran naisia naurattamaan. – Tunnistan kyllä itseni tuosta tuoreimman Bondin naishahmosta. En harrasta elokuvia käytännössä lainkaan, koska toistaiseksi persuuksiani ei ole saatu niin pitkäksi aikaa liimattua penkkiin. – Kiitos sujuvasta tekstistä! Klara S
TykkääTykkää