Hottia harmaissa

Suomalainen mediahahmo Tuure Boelius arvelee iltapäivälehdessä, ettei viihtyisi armeijassa ja siksi päätyi hakemaan vapautusta rauhan ajan palveluksesta. Hän kertoo haastattelussa, että ”yhteissuihkut ja tupakaverit tuntuvat griipiltä”.

Kautta maailman sivu on erilaisilla konsteilla pyritty pääsemään armeijan ikeestä eroon jopa niin, että asiasta on saatu luotua iso nipullinen kansantarinoita. Eikä siinä mitään, kaikille armeija ei sovi erilaisista syistä, eikä toisaalta kaikkia sinne yleisen turvallisuuden vuoksi kannata ottaakaan.

Jäin pohtimaan, että miksi Tuure kokee yhteissuihkut ja -majoituksen epämiellyttävänä tai karmivalta, kuten suomennos kai kuuluisi. Tuure on profiloitunut seksuaalivähemmistöjen äänitorvena ja kun tiedetään, että homoseksuaaliksi itsensä leimaamalla on armeijasta pyritty ennenkin eroon, tuo juurisyy tuntuu loogiselta.

Ihailen Tuurea. Tuo parikymppisen julkisen hahmon itsevarmuus on jotain sellaista, mihin en itse ole koskaan yltänyt. Jos ymmärrän argumentin oikein, Tuure kokee itsensä uhatuksi muiden ikätovereidensa joukossa juuri vähissä vaatteissa. Ehkä hän katsoo olevansa niin vastustamaton, että hänellä on aivan ilmiselvä uhka tulla häirityksi suihkussa, koska tovereiden impulssikontrolli vääjäämättä pettää. En muista omilta sotaväkiajoilta ketään, jolla olisi tuo sama ongelma ollut, vaikka moni kaksikymppinen voi itseään aika vastustamattomana pitääkin. Mutta toisaalta, maailma muuttuu ja mistäs sitä tietää, vaikka juuri hänellä on erityisiä hormoonimagneettisia ominaisuuksia.

Vanhan totuuden mukaan ihminen yrittää kolmekymppiseksi asti tulla huomatuksi, seuraavat kolme vuosikymmentä vältellä kaikenlaista huomiota, kunnes vanhuuden kynnyksellä huomaa, ettei ketään alunperinkään kiinnostanut. Tuurehan on julkisuuden henkilö ja se kiinnostaa taviksia. Mutta oletan, että tuollainen kiinnostus karisee jo ensimmäisten viikkojen aikana, kun aikaa tiiviisti vietetään yhdessä, kuten harmaissa tapana on.

Luin tästä tapauksesta kirjoitetun kolumnin, jossa puolustettiin Tuuren paikkaa seksuaalivähemmistöjen äänenä. Kirjoituksessa mainittiin, että seksuaalisen suuntautumisen kirjo saadaan Tuuren ja muiden seksuaalivähemmistöjen edustajien avulla näkyväksi. Minusta se on aivan pitävä ajatus, mutta samalla herää kysymys, että miksi seksuaalivähemmistöjä ei nykyarmeijassa tarvitse tehdä näkyväksi. Tuurehan olisi ollut tässä mielessä aivan paikallaan ummehtuneena pidetyssä varusmiesjärjestelmässä.

Jokaisella on oikeus tehdä itseään koskevat lailliset päätökset ilman, että suuri yleisö niihin vaikuttaa. Oikeus pysyy, vaikka henkilö olisi kuinka julkisuuden henkilö. En juhli sitä, että Tuure sai vapautuksen armeijasta, koska asia ei suuremmin minua hetkauta mihinkään suuntaan. Mutta juhlin sitä, että nuori ihminen saa kokea olevansa tärkeä. Monelle voi olla masentavaa huomata, ettei ketään todellakaan lopulta mainittavasti kiinnostanut. Tokkopa siihen tilaan kannattaa kiirehtiä. 

Alisuoriutujat – taivaan lahja keskinkertaisuuksille

Olin taannoin puhumassa tilaisuudessa, jota voisi kutsua osallistujiensa statuksen puolesta varsin arvovaltaiseksi. Tuollaisissa tilaisuuksissa tulee usein sensuroitua omaa ilmaisuaan niin, että esiintymisestä tulee helposti aika latteaa. Minäkin, epävarmana itsestäni, humpsahdin iloisesti mitäänsanomattomuuden ja puuduttavan tylsyyden loputtomaan syvään kuoppaan, josta huutelemista ei kohta kukaan enää muista. Olisi ollut hyödyllisempää säästää kaikkien aikaa jättäytymällä pois. Mutta ei. Itseään on päästävä nostamaan matalimmallekin jalustalle, jos siihen mahdollisuus tulee, sillä se on meille tavallisille pullasorsille ainoa tapa saada edes tyhjiä ja sisällyksettömiä kiitoksia oman itsetunnon kiillottamiseen. Jo esityksen aikana huomasin, etten itsekään jaksanut innostua puhumastani, kuulijat varmasti vielä vähemmän. Kerjäsin vain parinkymmenen minuutin ajan edes pientä hyväksyvää nyökkäystä paikalla olleelta silmäätekevältä. Olin tuon hetken eilisen laimentunut silikonistara paikallislehden rypistyneellä sivulla.

Minua kohtasi kuitenkin ansaitsematon onni. Minun jälkeeni puhujaksi tuli pitkäpiimäisellä murteellaan vääriä faktoja ja typeriä itsestäänselvyyksiä lateleva kulmakuppilan karaoketähti, joka tarvitsi minuakin kipeämmin perusteita olemassa ololleen. Hän puhui yli hänelle annetun ajan ja koko ajan aiheen vierestä. Sisällön puuttumista hän yritti paikata näennäishumoristisilla tokaisuilla, jotka olivat peräisin television yhdeksänkymmenluvun tamperelaishuumorista. Vääjäämätöntä osumaa asfaltin pintaan pehmensivät vain katkenneet etuhampaat ja melkein säälitti. Mutta vain melkein.

Deittimarkkinoille lähtiessä kannattaa ottaa mukaan itseään vähän rumempi ja sosiaalisesti kömpelömpi kaveri. Tiedät hänen olevan sinuakin enemmän tarpeessa, joten hän varmasti avaa pelin ja asettautuu tyhmyyttään etulinjaan tuhlaamaan omat mahdollisuutensa ja sinä voit odotella otollista hetkeä nousta pöljempäsi yläpuolelle. Kaverin alisuoriutuminen takaa sinulle hyvän tuloksen ihan vain perussuorituksella.

Ihminen, joka tietää olevansa alisuoriutuja yrittää usein kompensoida vajettaan yliyrittämisellä. Ja yliyrittäminen nostaa tökerön epäonnistumisen todennäköisyyttä valtavasti. Ihminen, joka ei ymmärrä olevansa alisuoriutuja, luo ympärilleen osaamistyhjiön, Jos sen tyhjiön täyttää paremmalla osaamisella, hallitsee koko tilaa. 

Sosiaalisessa vaikuttamisessa, jota julkinen esiintyminen on, alisuoriutumisen voi kumota vahvalla henkilöbrändillä. Jos vaikuttaja on tarpeeksi tunnettu ja tykätty, ei ole suurempaa merkitystä, mitä sisältö on tai yltääkö suoritus tarvittavalle tasolle. Sain esimerkin asiasta, kun olin kuuntelemassa erään keski-ikäistyneen nuorisoidolin esitelmää nuoria kiinnostavasta aiheesta. Esityksen jälkeen kuulin useiden nuorten kiittelevän esitelmää ylistävin sanakääntein, vaikka esitys oli todellisuudessa luokattoman heikko. Olen varma, että kyseinen esiintyjä olisi saanut hyvän arvosanan esiintymisestään, vaikka olisi lukenut Ikean huonekalujen kokoamisohjetta.

Älä syrji alisuorittajaa, sillä hän on keskinkertaisuuden paras ystävä!